lauantai 23. kesäkuuta 2018

PROM 2018

Mikä on yhteistä kaikille amerikkalaisille high school- elokuville?



Kuten amerikasta tutuksi tullut tapa on, mun kouluni täällä Montrealissa järjesti myös senior prom- tanssiaiset viimeisten kokeiden jälkeen. Mä siis olin tämän vuoden secondary 5 (grade 11) luokalla, joka on Quebecin provinssissa high schoolin viimeinen.

Koko vuoden puhuttanut ja valmisteltu kohokohta koitti viimein 20.6. Odotin mielenkiinnolla, että pääsin näkemään mikä tämä paljon puhuttu tapahtuma oikeasti on. Tiesin vain, että formal asu oli pakollinen, ja että se ilmeisesti olisi tosi ylellinen tilaisuus. Meidän koulun prom järjestettiin Le Crystal nimisen 5- tähden hotellin salissa.

Sisäänpääsy maksoi yhteensä n. 71€ (110 cad), joka maksettiin kahdessa erässä, ensimmäinen joulukuussa ja toinen huhtikuussa. Hinta oli mielestäni hämmentävän kallis koulun tanssiaisiksi, kun kuitenkin piti vielä hommata myös asu tätä päivää varten. Minulla meni "haalariasuun" (mikä on jumpsuitin suomennos?) ja kenkiin yhteensä noin 190€. Kuitenkaan paikan vuokraaminen ja tarjoiltavan sekä djn hankkiminen ei ole kovin halpaa, jolla hinta selittyy.

Itse prom päivänä kaverini teki mulle ja parille muulle mun kaverille meikit (onneksi, en mä olisi itse osannut mitään itse tehdä) ja sitten kulutettiin aikaa pari tuntia ennen kuin oli aika lähteä. Me saatiin kaverin äidiltä kyyti, mutta jotkut meidän koulusta olivat jopa tilanneet limusiinit viemään heidät paikanpäälle.

Kaverien naamat sumennettuina, koska en tajunnut kysyä voinko käyttää tätä kuvaa muuten

Prom alkoi kello 18:30 cocktail hourilla (cocktail oli sprite/hedelmätiiviste sekoitusta), johon vanhemmatkin olivat tervetulleita. Mun host äiti tuli ja otti kuvia :). 19:30 alkoi illallinen, joka oli vain meille oppilaille sekä opettajille. Illallistila oli todella hieno. 7-10 ihmisen etukäteen tehdyt pöytäryhmät olivat ympäri salia. Pöytiä oli tietääkseni 20, eli meidän luokka-asteella oli noin 200 oppilasta. Paikalla oli kaksi DJ:tä huolehtimassa musiikista ja photobooth.

Ruuaksi meille tarjoiltiin ensin leipiä, sitten alkuruuaksi pastaa. Tämän jälkeen salaattia ja viimeisenä pääruokana kanaa ja perunoita keitettyjen kasviksien kera. Jälkiruuaksi oli erilaisia kakkuja ja karkkia. Kaiken tämän ruuan ohessa oli aikaa mennä tanssimaan lavalle tai muutenvaan kiertelemään ja etsimään kavereita jotka saattoivat olla eri pöydissä. Meille näytettiin myös muistovideo nyt kesällä eläkkeelle jäävästä rehtoristamme, joka työskenteli koulussani rehtorina 11 vuotta. Jaettiin myös muutama palkinto, kuten "eniten myöhästymisiä ja poissaoloja tänä vuonna" ja "eniten hall pass:eja käyttänyt". Hall passit siis tarvittiin aina, jos halusi lähteä luokasta esimerkiksi vessaan tai tulsotamaan papereita koulutyötä varten.


Noin kello 23:10 porukka alkoi vähitellen lähtemään. Host isäni tuli hakemaan minut puolilta öin. Viimeisen puoli tuntia meitä oli paikalla enää noin 20, ja DJ soitti musiikkia joihin kaikki huudettiin sanoja täysillä mukana, mukaanlukien All Star Shrek- elokuvasta, Never Gonna Give You Up ja Bohemian Rhapsody. Eli siis biisejä, jotka kaikki osaa ulkoa, mutta eivät koskaan kuuntele tosissaan (no offence :P). Puoliltaöin olisi alkanut after party, mutta viiden tunnin sosiaalisoituminen ja kova musiikki olivat ihan tarpeeksi minulle, ja menin tyytyväisenä kotiin nukkumaan.

Kokonaisuudessaan Prom oli kyllä mahtava once in a lifetime- kokemus. Hintaa sille toki kertyi, mutta ei voi mitään, ja jollainhan koulun ne hotellivuokrat, dj, ruuat ynnä muut oli maksettava. Ihana ilta ihanien ystävien kanssa, mitä muuta sitä voisikaan toivoa.

Tämä ja ylempi kuva ovat Montralin old portin kellotornissa torstaina otettuja :)

Postauksesta tuli pitkä, mutta toivottavasti jaksoitte lukea. Nyt yritän keksiä mahdollisimman paljon tekemistä seuraavan kahden viikon ajaksi, että ei tulisi aika pitkäksi. Haluan ainakin nähdä kavereita vielä kun on mahdollista, ja nähdä vielä mahdollisimman paljon Montrealin kaupungista, johon en ikinä kyllästy. 17 päivän päästä olen jo Suomessa.

Hyvää Juhannusta (jota ei muuten täällä vietetä, mutta sunnuntaina on Quebecissa kansallinen vapaapäivä St. Jean Baptiste, joka juhlistaa Quebecin historiaa.)
-Annika

torstai 14. kesäkuuta 2018

It's the final countdown


Ei edes kokonaista kuukautta jäljellä. Kahdenkymmenen kuuden päivän päästä olen jo Suomessa. Tässä postauksessa ensin fiiliksiä kotiinpalun lähestymisestä, lopussa sitten enemmän kuvia ja tarinaa Niagaran putouksilta ja Ottawasta, joissa molemmissa tuli käytyä viimeisimmän puolentoista kuukauden aikana!


The American Falls (toinen kahdesta putouksesta jonka näin lauantaina)
Vaihtovuosi on haasteita haasteiden perään: itsensä rakentamista. Kaiken tuon ihmisenä kasvamisen jälkeen tulee se päivä kun rikkoudut taas sataan palaseen. Ne palaset jotka sä olet koonnut, kaverit jotka olet saanut, kokemukset jotka olet elänyt, katoaa yhtäkkiä taivaan tuuliin. Tai no, enemminkin sinä olet se joka katoat taivaan tuuliin. Lennät kotiin.

Vaikka on surullista jättää kaikki tämä taakse, ja vaikka se varmasti tulee tuntumaan maailman murtumiselta, ei se tunnu kuitenkaan mahdottomalta. Ja uskoisin tuon olevan tämän vuoden ansiota. Ehkä koko vaihtoon lähdön tarkoitus on hajota niin monta kertaa, että vuoden lopussa osaa jo koota itsensä. Tältä ainakin tällä hetkellä tuntuu.

Tänään jätin mun lunch bagin (eli mihin koko vuoden pakkasin eväät kouluun) keittiön pöydälle ja sanoin, että mä en taida tarvita tätä enää. Siihen mun host mom vastasi, että "You are not allowed to talk about that yet. Say that you will not need it this week" ("Et saa puhua siitä vielä. Sano mielummin, että et tarvitse sitä tällä viikolla").
Kyllä siinä meinasi kyyneleet tulla silmiin. Vaikka mä tiedän, että mun perheellä täällä tulee mua ihan yhtälailla ikävä kuin mulla heitä on se eri asia huomata, että mä en ole ainoa aihetta välttelevä.

Kesä on koittanut tänne Montrealiinkin
Nyt kuitenkin positiivisempaan: En ole tänne blogin puolelle kertonut vielä mun kahdesta mahtavasta reissusta!
Toukokuun puolessa välissä pääsin näkemään Kanadan pääkapungin Ottawan! Se sijaitsee noin kahden tunnin ajomatkan päässä Montrealista.
Ottawa oli kyllä must-see näin lähellä asuvalle, mutta ei se ollut lähelläkään Montrealia kiinnostavuudeltaan. Toki sateinen päivä varmasti vaikutti vähän ensivaikutelmaan, mutta kyllä me kuitenkin parlamenttitalo nähtiin.

Parlamenttitalo ja sen edessä palava "ikuinen tuli"


Sen turistikierros oli kuitenkin loppuunmyyty, joten alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen päädyimme kahteen Escape Roomiin pelaamaan :P. Tämän jälkeen mentiin Ottawa's Haunted Walk -kierrokselle, jossa siis ryhmän mukana kiersimme vankilassa, josssa Kanadan viimeiset teloitukset suoritettiin. Meidän kierros oli onneksi enemmän informatiivinen ja historiaa kertaava, kuin kauhutarinoihin panostava, joka oli siis vaihtoehtona.
Oli todella mielenkiintoista!

Ottawa

Nyt tuoreinpana mulla on kuitenkin mielessä viime viikonlopun reissumme Niagaran putouksille Toronton lähelle. Me mentiin koko perheen kanssa autolla, joka on siis seitsemän tunnin matka suuntaansa. Lauantaiaamuna lähdettyämme olimme perillä motellilla noin viideltä illalla. Sieltä sitten itse putouksille.

Alue täynnä kauppoja, tivoleita ynnä muuta ympäröi putouksia

Niagara Falls on kaupunkina todella kiireinen ja kallis, toki ymmärrettävästi, kun arviolta 30 miljoonaa turistia vierailevat putouksia katsomassa. Tykkäsin kuitenkin tunnelmasta síellä. Itse putoukset olivat kyllä henkeäsalpaavat. Amerikan puolella sijaitsevat American Falls ja Kanadan puolella Horseshoe Falls.
Me menimme sille venekierrokselle, joka menee ihan lähelle molempia putouksia (tarpeeksi, että tuntui olevan kaatosateessa eikä nähnyt minnekkään). Itse en pidä suurista vesistä enkä laivoista, mutta tämä oli kyllä ehdottomasti kokemisen arvoinen!


Joku tarkkasilmäinen saattaa näähdä tuolla sumun seassa mustan pisteen, joka on siis se vene jolla mekin päässimme katsomaan putouksia lähietäisyydeltä.





Kello on nyt jo hyvin yli puolenyön ja musta tuntuu että tällä postauksella ei ollut oikein päätä eikä häntää. Suomen kirjoittaminenkin alkaa olla aika tuskaa tässä vaiheessa.
Ei voi mitään, toivottavasti kuitenkin joku jaksoi lukea loppuun saakka! Seuraavan postauksen ajankohtaa en lähde lupaamaan, mutta yritän sellaisen vielä täältä Atlantin toiselta puolelta jossain välissä kirjoittaa :P
Hyvää (melkein) viikonloppua kaikille!
-Annika

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Kotona tuhansien kilometrien päässä kotoa

Moi! Mitä Suomeen kuuluu?

Olen aloittanut kirjoittamaan tätä postausta jo kolme kertaa, mutten ole kertaakaan ehtinyt loppuun asti, kun aina on ollut jotain uutta kerrottavaa. Nyt päätin sitten poistaa kaiken aiemmin kirjoittamani ja mennä ihan tämän hetkisillä fiiliksillä kertaamatta viimeistä kuukautta viikko viikolta.

Onko mitään kanadalaisempaa kuin vaahterasiirappikauppa?

Eli, mitä mulle tänne Kanadaan nyt kuuluu? Lyhyt vastaus on: Hyvää.
Pidempi vastaus on: Hyvää. Mulla on ollut nyt todella kiireinen viikko, sisältäen meidän musikaaliproduktion päätös ja monta projektia koulussa. Tässä postauksessa saatte kuulla näistä.

Niikuin jotkut ehkä muistavat, mä olin mukana mun koulun musikaalissa Little Shop Of Horrors. Meidän show oli kahdeksan kuukauden kovan työskentelyn tulosta ja vaikka itse pääsinkin mukaan vasta helmikuun alussa, oli minulla erittäin tärkeä osa musikaalin pääpahiksen 'puppeteer'ina ("käsinuken" hallitsijana). Seuraavassa kuvassa ehkä parempi käsitys mun käsinukesta.

Numero 2.3. Tehtävä: Istua ja pitää paikoillaan Audrey2- nimistä lihansyöjäkasvia puolen tunnin ajan, jonka jälkeen oli pari laulua jotka täytyi yrittää synkata laulajan äänen tahtiin.

Numero 2.4. Tehtävä: Laulaa lähes koko Act 2. ajan ja syödä pari hahmoa.

Mulla tulee kyllä todella kova ikävä meidän cast and crew -porukkaa, parissa kuukaudessa sain todella hyviä kavereita. Omituista, kun ei olekaan enää päiviä, jolloin lähden koululta 21:00 "vähän" venyneiden harjoitusten jälkeen.

Normaaliin arkirytmiin palattua olen onneksi päässyt takaisin säännöllisiin karatetreeneihin! Sain vihdoin myös suoritettua kokeen oranssia vyötä varten! Pakko myöntää, että olen aika ylpeä saavutuksestani. Seitsemässä kuukaudessa olen päässyt valkoisesta keltaisen kautta oranssiin :D.

Maaliskuussa kävin kavereideni kanssa laskettelemassa. Kyllä nuo Kanadan maisemat ovat mahtavat!

Viimeisen kuukauden sisään olen myös:
-Stressannut vähän prom- asun löytämisestä kesäkuulle
-Stressannut vähän enemmän cosplay- asun tekemisestä Comic Con -tapahtumaan heinäkuulle (kyllä, mulla on asiat tärkeysjärjestyksessä)
-Tajunnut, että mulla on enää kaksi kuukautta jäljellä.

Mulla on niin ikävä mun järjestelmäkameraa, jonka jouduin jättämään Suomeen tilan puutteen takia.
Kaksi kuukautta on pelottavan lyhyt aika. Kaksi kuukautta sitten oli maaliskuun alku. Eihän siitä ole edes pitkä aika! Olen kyllä erittäin innoissani, että pääsen tapaamaan taas perheeni ja kaverini (ja mun rakkaan koiran, Picin, joka muutes täytti eilen kolme vuotta!), mutta on omituista jättää kaikki täällä taakse.
Kun lähdin vaihtoon, pidin sanontaa "It's not a year in your life, it's a life in a year" liioitteluna, mutta kappas vain, tottahan siitä on tullut.
Vaikka alkuvuodesta mulla menikin pitkään kavereiden saamisessa. viimeiset pari kuukautta olen tuntenut oloni erittäin kotoisaksi täällä. Kun kuulen koulussa käytävällä kulkiessani aina moikkauksen joltain kaverilta, piristää se päivääni joka kerta suunnattomasti.



Suomeen palatessa aloitan lukion ykkösen Pohjiksessa, josta en tunne ketään. High School seniorista lukion ykköselle abien ja kakkosten naurettavaksi (niinhän se menee, eh?) tulee olemaan mielenkiintoinen siirtyminen.
Ihan uuteen ympäristöön siirtyminen, juuri kun mä en enää tunne oloani ulkopuoliseksi täällä Westmount High ssa, vaan mulla on kavereita, tiedän opettajat ja heidän opetustyylinsä, osaan mun lukujärjestyksen ulkoa ja osaisin koulumatkani vaikka silmät kiini.
Tulee olemaan ihan kuin koko vaihtovuosi alkaisi alusta, tietenkin sillä poikkeuksella, että tällä kertaa ei tarvitse totutella puhumaan jatkuvasti kieltä, johon en ole tottunut.

Koulun alusta elokuussa ei kuitenkaan ole mitään järkeä vielä stressata. Vielä on kesää vaihtovuotta jäljellä. Saa nähdä, mitä tässä vielä tapahtuukaan ennen kotiin paluuta. Se on varmaa, että aion yrittää parhaani mukaan nähdä kavereita, ja mahdollisimman paljon tätä kaupunkia, kun vielä voin.

Hyvää (myöhäistä) vappua ja loppuviikkoa kaikille!

-Annika

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Kuusi kuukautta maailmalla (ja Quebec City kuvina)

Puoli vuotta. Se on pieni ikuisuus, mutta samaan aikaan tuntuu että lähdöstä olisi vain hetki.

Käytiin viikonloppuna 3.-4.3. host momin ja siskon kanssa Quebec Cityssä (Quebecin provinssin pääkaupungissa), kaikki kuvat tässä postauksessa on siltä reissulta

Jokainen vaihto-oppilas on varmasti kuullut lauseen "It's not a year in your life, it's a life in a year" ("Se ei ole vuosi elämässä, vaan elämä vuodessa"). Mä lupaan, että ajattelin vielä puoli vuotta sitten, että eihän toi nyt voi olla totta, pelkkää kaunistelua ja liioitteluja... Ja tässä sitä nyt ollaan.
En mä enää koulussa tunne olevani "se uusi vaihtari Suomesta", en mä enää puhu "mun host perheen kodista". Westmount High on mun koulu ja tää on mun kanadalainen koti.
Mä pärjään koulussa hyvin (keskivertoa paremmin) vaikka englanti ei olekaan mun äidinkieli. Mulla on kavereita, mulla on harrastuksia. Mä kuulun tänne. Tulee olemaan hankalaa lähteä täältä neljän kuukauden päästä. Suomesta oli helpompi lähteä, kun tiesin, että tulen palaamaan sinne pian.

Montmorency falls (jotka on muutes 30 metriä Niagaran putoksia korkeammat) oli kyllä henkeäsalpaava näky.

Jos joku nykyinen tai tuleva vaihtari tätä lukee, en halua antaa väärää kuvaa. En mä väitä, ettei joskus olisi huonoja hetkiä. Etten mä joskus itkisi mun suomiaksenttia ja haluaisi jäädä kotiin nukkumaan kouluun lähtemisen sijasta. Kyllä niitäkin hetkiä on. Mutta joulun jälkeen jotain muuttui ja nyt mä tunnen olevani osa porukkaa täällä.
Kavereiden saaminen ei ole ollut mulle helppoa. Voisin sanoa, että siinä meni kolme kuukautta, ennen kuin oikeasti sain hyviä kavereita. Eikä vieläkään ne kaverit aina tunnu ottavan mua tosissaan juurikin sen aksentin takia, enkä tiedä suurinta osaa inside jutuista vuosien varrelta yms.
En tiedä jos ketään kiinnostaa, mutta voisin tehdä myöhemmin postauksen mun vinkeistä tuleville vaihtareille ja kirjoittaa vähän enemmänkin siitä mitä tekisin toisin, jos pääsisin tästä sen viitisen kuukautta takaisin ajassa.

Kokonaan jäästä tehty hotelli, La Glace Frontenac, johon pääsi vierailemaan sisälle.


Helmikuun lopussa tapahtui yksi asia, joka nostatti mun motivaatiota koulunkäyntiä suhteen erittäin paljon. Mä pääsin mukaan meidän koulun musikaaliproduktioon! Tiesin tästä produktiosta jo vuoden alussa, kun heillä oli koe-esiintymiset, ja olin varma että mun tilaisuus oli menetetty, koska en mä ole tarpeeksi hyvä laulamaan englanniksi ollakseni mukana siinä. Kuitenkin he tarvitsivat nyt "puppeteers", (en tiedä oikein sopivaa sanaa suomeksi; käsinukke antaa varmaankin väärän kuvan) joten menin puhumaan dramaopettajalleni tästä. Musikaali on nimeltään Little Shop of Horrors (Pieni Kauhukauppa). Sen pääpahis on nimeltään Audrey Two, ja tämä on siis mun hahmo. Tarkemmin sanottuna Audrey 2.3 ja 2.4 on mun hahmoja. Tämä pääpahis on nimittäin lihansyöjäkasvi, joka kasvaa musikaalin edetessä. 2.3 on ehkä 80cm pituinen, jonka ylä- ja alaleuat on siis mun liikutettavana kun backstagella ääninäyttelijä hoitaa puhumisen.
Ja se on muuten aikamoinen treeni, nimittäin tämä "käsinukke" on painava, ja laulu joka minun on esitettävä on erittäin nopeatempoinen.
2.4 on sitten vieläkin isompi, nimittäin sen suuhun täytyy mahtua ihminen. Tämänkin yläleukaa mun täytyy liikuttaa noin kymmenen minuuttia loppuhuipennuksen aikana. Mulla on siellä kasvin sisällä kunnon 'Atlas pitelemässä taivaan kantta' olo, haha.

Anteeksi pitkä selitys, huomaatteko että olen innoissani tästä? Kuitenkin pointtini oli siis, että olen saanut tätä kautta kavereita, ja mulla alkaa oikeasti olemaan kivaa koulussa, kun käytävillä tulee vastaan monta tuttua joiden kanssa puhua "small talk". Ette tiedättekään, kuinka paljon se piristää päivää!

St. Lawrence -river, joka ympäröi siis Montrealin saartakin.
Muutenkin harrastukset sujuvat hyvin. Karatessa treenaan oranssia vyötä varten, jonka toivottavasti saan ennen kotiin lähtöä, ja laulutunnit ovat alkaneet sujua kerta kerralta paremmin!
Improv club saattaa nyt jäädä, kun seitsemät treenit viidessä päivässä koulun lisäksi saattaa alkaa jossain vaiheessa painaa... Mutta se on sen ajan murhe. Nyt mennään maanantain musikaalitreenit + karate, tiistain laulu, keskiviikkona improv + karate, torstaina ja perjantaina musikaalitreenit -yhdistelmällä. Kyllähän siinä jää viikonloppu lepäämiselle :P

Vieux-Quebec ("Vanha Quebec"). Queues de Castor ("beaver tails") on kanadalainen jälkiruoka. Ei siis kirjaimellisesti ole majavan häntiä, vaan taikinasta tehtyjä paistettuja lätysköjä, joiden päälle voi laittaa haluamaansa päällystettä. Mun suosikki on suklaa-banaani! Kanelisokeri on myös ihan hyvä :D
Huomenna tiistaina alkaa taas koulu viikon hiihtoloman jälkeen. Hiihtoloma oli Quebec City- reissun jälkeen aika rauhallinen, kävin kerran downtownissa kaverini kanssa ja kerran kävelyllä kodin lähellä. Siinä se viikko aikalailla olikin. Kotona tein läksyjä, luin kirjoja ynnä muuta pientä.

Ihanat vuorimaisemat
Täällä on ollut tosi kiva sää viimeisen viikon. Lämpö on ollut vähän nollan alapuolella, niin lumi on pysynyt, mutta on ollut aurinkoista eikä liian kylmä. Pian sitä onkin pääsiäinen ja sitten kesä. Mielenkiintoista nähdä, onko kevät ja alkukesä täällä samanlaista kuin Suomessa. Muistelen tässä syyskuun lopun lähes 40- asteen helteitä, mutta myös tammikuun lähes -40 pakkasia. Eli loppukesä-talvi on ainakin ollut molemmista päistä Suomea enemmän extreme.

St. Lawrence

Haluisin kirjoittaa enemmän postauksia, mutta tuntuu että nämä kuulumiset tulisi vähän tylsemmiksi jos tekisin joka viikko. Jos teillä on jotain kysymyksiä vaihtovuodesta, koulusta, tms. niin laittakaa kommentia niin voisin tehdä postauksen vastaten niihin! :)
Hyvää viikon alkua kaikille!
-Annika

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan

Tämä postaus on ollut mulla luonnoksissa jo melkein kuukauden, mutten ikinä ole saanut kirjoitettua sitä loppuun. Kuitenkin siis nyt kuulumiset 24.1.-17.2. Kirjoitan uudempia kuulumisia toivottavasti ensi viikon jälkeen. Kaikki ei kursivoitu teksti siis noin parin viikon takaa :P

Moi,

Varmaan muistatte kuinka lopetin viimeisimmän postaukseni; "Seuraavalla kerralla tulen varmaankin kirjoittamaan koiravaljakkoajelusta". Lyhyesti sanottuna tuli pari muuttujaa matkaan...
Tässä postauksessa taas kuulumisia viimeisimmän kuukauden ajalta, joka on sisältänyt muunmuassa extempore Escape Roomin keskiyöllä, (luvallista) kokeiden skippaamista, Les Miserables- musikaalin ja paljon muuta josta kerron myöhemmin postauksessa..

NHL -peli Canadians v. Colorado


Minun oli tarkoituksena lähteä 27.01.-03.02. Ontarioon YFUn puolivuotisvalmennukseen ja koiravaljakkoajelulle. Tämä kuitenkin peruuntui sairastuttuani flunssaan. Aikamoinen pettymys, tiedän!
Keskiviikkona 24.01. heräsin aika huonon oloisena, mutta ajattelin että se menee ohi joten lähdin kuitenkin kouluun. Toisen tunnin aikana jouduin kuitenkin kysymään opettajalta voisinko mennä käymään terveydenhoitajan luona, joka sitten mittasi kuumetta lähes 38 astetta. Lähdin kotiin apteekin kautta kuitenkin ajatellen, että se menisi ohi ja pääsisin lähtemään lauantaina.
Päivät kului ja laitoimme YFUlle viestiä etten pääse lauantaina lähtemään ja he vaihtoivat junalippuni sunnuntaille antaen päivän extra-aikaa. Kävin lääkärillä joka totesi flunssan ja antoi antibiootit.
Valitettavasti jouduin siis sunnuntainakin jäämään kotiin.

Montreal at night


Mun koululla oli midterm exams samalla viikolla Ontario- matkan kanssa. Midtermsit on siis todella tärkeät kokeet jotka on puolet term 2 arvosanasta (ja colleget siis valitsee oppilaat term 1 & 2 arvosanojen perusteella). Koska mun oli tarkoitus olla toisessa provinssissa olin myös ilmoittanut etten tule tekemään kokeita. Vietin siis koko viikon kotona parantumassa.

Keskiviikkona pääsin vihdoin ulos talosta, kun pari vaihtaria Ontariosta tuli tänne Montrealiin muutamaksi päiväksi, ja menin heidän kanssa downtowniin. Käytiin katsomassa läpi The Old Port ja Olympic stadium. Olympiastadionin lähellä on ns. sisäeläintarha jossa käytiin myös. Siellä oli akvaariota ja laiskiaisia, lintuja ynnä muita.

Downtown Montreal


Seuraavana päivänä mun host äiti ajoi mut yhdeksän aikaan illalla Orange Julipiin, jossa tapasin nämä kolme vaihtaria ja mun aluevastaavan. Sovittiin siinä sitten että jäisin yöksi heidän luokse, kun muuten olisin ollut kotona tosi myöhään. Kun olimme saaneet ne kuuluisat appelsiinimehut juotua lähdimme toiseen kahvilaan ostamaan bageleita (Quebecilaiset on tosi ylpeitä niistä; en kyllä itse ole huomannut mitään erikoista :D).
Tämän jälkeen päädyimme menemään Escape Roomiin, koska mitä muutakaan sitä tekisi kello 11 illalla? Oli kyllä hauskaa ja pääsimme ulos 59 minuutissa!
Aluevastaavan luona olimme sitten kolmen aikaan yöstä.

Seuraavana päivänä vietimme aikaa heillä kotona, ennen kuin illalla joskus kymmenen aikaan lähdimme ajamaan Montrealiin päin. Kävimme Mount Royalilla katsomassa maisemia (oli taas kerran erittäin upean näköistä) ja sitten sain kyydin kotiin.

Sunnuntaina menimme host perheeni ja kaverini Annan kanssa Fête Des Neiges -tapahtumaan.

Fête des neiges



Siellä oli erilaisia aktiviteetteja kuten zip lining, mäenlasku isolla renkaalla ja tietenkin vaahterasiirappia löytyi monessa eri muodossa. Pääsin testaamaan "maple snow cones", jotka on siis vaahterasiirappia levitettynä lumelle, josta se noin puolen minuutin päästä kieritetään tikun päähän syötäväksi. Aika ällömakeaa, mutta ihan hyvää!

Lumifestivaalista viikko eteenpäin oli 11.2., jolloin pääsin vihdoin näkemään mun suosikkimusikaalin Les Miserables (Kurjat) livenä! Ei tuottanut pettymystä, mahtava Broadway -cast ja upea orkesteri ja hieno lavastus. Ei mulla oikein ole sanoja kuvaamaan sitä tunnetta kun istuin siellä täysin uppoutuneena musikaalin maailmaan.

Place Des Arts teatteri. Olin neljännellä rivillä, josta näki todella hyvin!
Seuraavalla viikolla saimme koulussa toisen jakson todistukset. Mun keskiarvo oli 81! Olin erittäin iloinen, kun tajusin päässeeni läpi kaikista kursseista, vaikka missasin midterm examsit jotka oli kuitenkin englannin, matikan ja ranskan arvosanoista 30-40%. Mun parhaat arvosanat oli kahdesta drama- kurssista. Toisesta sain 95 ja toisesta 87!
Koulussa on nyt 3. jakson alussa ollut todella paljon kirjoittamista. Englannin tunnille piti kirjoittaa 700-1000 sanainen fiktiivinen tarina aiheesta "unexpected kindness", nyt pitäisi valmistella vaikuttava puhe (eikä mulla ole hajuakaan mistä aiheesta kirjoitan), etiikan tunnille suullinen esitys aiheesta "syrjintä" ja jostain kerrasta kun mä olen kokenut syrjintää, toiseen dramaan monologi/scene ja toiseen pitäisi kirjoittaa ihan vapaavalintainen script, contemp. worldiin joka viikko uutisreview ja niin edelleen...
Paljon tulee siis harjoiteltua englannin kirjoittamista ja hyvähän se vain on! Tosin viikoittainen uutisreview on kyllä tuottanut päänvaivaa, kun en millään meinaa löytää kolmea hyvää uutista samasta aiheesta viikoittain... Tästä johtuen mulla on vieläkin tämän ja viime viikon review kirjoittamatta. Noh, eiköhän tämä tästä!

-
Downtown Montreal

Toivottavasti Suomeen kuuluu hyvää! Täällä on ollut sää nollan yläpuolella viimeisimmän viikon, eli todella lämmin siis! :D 
Toivottavasti ehdin pian kirjoittamaan mun fiiliksiä nyt kun tuli puoli vuotta täyteen täällä Kanadassa! Silloin luvassa varmasti myös kuvia mun Quebec City -viikonloppureissulta ja hiihtolomalta ("March break") joka alkoi tänään! Ja paljon muutakin hauskaa on tapahtunut, josta haluaisin jo kirjoittaa, mutta ettei postauksesta tule liian pitkä, niin niistä sitten myöhemmin...
Hyvää viikonloppua!


-Annika

tiistai 23. tammikuuta 2018

New Year, New Me, eh?

Vuosi vaihtui (jo lähes kuukausi sitten!), mutta minä olen edelleen sama henkilö kuin ennenkin. Niinhän sitä aina sanotaan. Tänä vuonna uskoisin kuitenkin voivani sanoa, että sitä on tullut kasvettua ihmisenä aika paljon vuoden 2017 alusta. Tarkemmin sanottuna syyskuun alusta. Siitä päivästä kun pohdin, millaista on seuraavana päivänä lentää valtameren toiselle puolelle elämään vuodeksi. Paljon on vielä edessä, mutta myös lähes viisi kuukautta takana! Aika rientää.

Joku montrealilainen oli koristellut talonsa yli 100 000 jouluvalolla Frozen- elokuvan teemaisesti. Aika hieno näky. 

Joulun vietto täällä Kanadassa erosi Suomen joulusta, muttei kuitenkaan tavattoman paljoa. Joulua juhlittiin aaton sijaan joulupäivänä, mutta kävimme kuitenkin aattonakin sukulaisilla. Aattona Skypetin myös kotisuomeen joulupöytään :D.

Joulupäivänä heräsin aamulla noin seitsemän aikaan pikkuveljien huutaessa oven takana "Herää Annika!!! Joulupukki tuli!!". Niinhän se oli, lahjoja oli kuusen alla iso kasa. Muutama paketti myös minun nimelläni varustettuna. Olin iloisesti yllättynyt, kun päivän päätteeksi minulla oli kaksi uutta juomapulloa, pari rannekorua, kanadalapaset, kaulahuivi, suklaata, suklaata, suklaata, sekä ihonhoitotuotteita. En ollut odottanut paljoa, joten olin enemmän kuin iloinen näistä!



Minä ja hostsiskoni ostimme yhdessä perheemmelle lahjat, niin ei tullut liian kalliiksi eikä tarvinnut miettiä ettei ostaisi samoja asioita. Hostvanhemmille ostimme Body Shopista valmiit paketit ja pikkuveljille hatut pelikaupasta (6- vuotiaalle Batman ja 10- vuotiaalle Superman aiheiset). Hostisovanhemmille ostimme teetä.

Joulu ja uusi vuosi siis sujuivat aika samanlaisissa merkeissä. Aattona sekä päivänä olimme sukulaisilla, tuli syötyä ihan liikaa hyvää ruokaa (jouluaattona kinkun sijaan kalkkunaa!). Vuosi vaihtui televisiosta Time Squaren vuodenvaihdetta katsoessa.

Loma meni nopeasti (ja silti ehdin käydä kolmesti leffateatterissa! Jumanji ja The Greatest Showman oli tosi hyviä, suosittelen!). Kävin ulkona kavereiden kanssa pari kertaa, kerran downtownissa, kerran Laser Tagissa ja kerran ihan vaan katsomassa leffaa kaverin kotona.

Metroasema
Tammikuun kahdeksas päivä alkoi taas koulu ja arki. Ensimmäinen kouluviikko sujui hyvin, ei tullut paljon läksyjä eikä ollut stressaavaa. Eilen kuitenkin alkoi jo selvemmin näkymään, että Mid term exams alkaa tällä viikolla, kun oppilaat stressaavat ja opettajat painostavat. Itse kuitenkin pääsen tästä pinteestä niinsanotusti vaihtari-korttia näyttämällä, nimittäin en valmistu täällä, joten mun ei myöskään tarvitse tehdä valtakunnallisia kokeita. Onneksi pääsen niin helposti tästä, nimittäin en minä niitä kuitenkaan olisi päässyt tekemään! Samalla viikolla kokeiden kanssa menen nimittäin YFUn puolivuotis-valmennukseen ja siitä YFUn järjestämälle koiravaljakkoajelulle!

Viime viikolla aloitin laulutunneilla käymisen. Nyt siis käyn kerran viikossa laulussa, kahdesti karatessa ja kerran improv clubissa koulun jälkeen! Eipähän ainakaan aika ehdi liian pitkäksi käymään.

Muutamankymmenen metrin päässä koulusta.
Tänään (23.1.) heräsin aamulla siihen, että facebookissa oli ilmoitus koulun olemisesta kiinni! Jokainen Montrealin koulu ja päiväkoti on suljettu sääolosuhteiden takia. Liian liukasta tai jotain sellasta, en ole ihan varma itsekään. Kelpaa kyllä!

Illemmalla menen host momin kanssa katsomaan Montreal Canadiens vastaan Colorado NHL- peliä!

Tyhjä metrovaunu, parasta täyteen ruuhka-aikametroon tottuneelle.

Toivottavasti teidän vuosi on alkanut hyvin. Seuraavalla kerralla tulen varmaankin kirjoittamaan koiravaljakkoajelusta! Hyvää loppuviikkoa kaikille :D

-Annika

torstai 21. joulukuuta 2017

NHL-peli, jouluvalmistelut ja mieleenpainuneet lausahdukset

Moi,

Tässä tosiaan luvattu kuulumispostaus!

Tähän kuukauteen on mahtunut niin jääkiekkopelien katsomista, kolmenkymmenen asteen pakkanen, turhautumista koulun takia, joulufiilistelyjä sekä mun ensimmäinen vyö karatessa!


Kuun alussa suoritin mun ensimmäisen karate- vyökokeen! Sehän on siis vain keltainen vyö, mutta olen kuitenkin ylpeä, meni siinä kuitenkin pari kuukautta sitä harjoitellessa! Nyt vain eteenpäin ja oranssia tavoittelemaan!
Saman viikon viikonloppuna meillä oli YFUn joulujuhlat, joka oli todella hauskaa! Meitä on siis Montrealin alueella yhteensä viisi yfulaista, neljässä eri perheessä.
Meille oli vuokrattu juhlatila, jossa sitten hengailtiin, syötiin ja pelattiin erilaisia seurapelejä (muunmuassa kisa jossa piti mahdollisimman nopeasti puhkaista ilmapalloja istumalla niiden päälle). Tämän jälkeen mentiin bussilla mun aluevastaavan pojan ja heidän vaihtarin kanssa heille askartelemaan joulukoristeita ja hakemaan joulukuusi :D.

Tästä alkoi sitten mun noin kaksi viikkoa kestänyt flunssa, johon sisältyi yksi päivä jonka jouduin olemaan kokonaan puhumatta kun ääntä ei vain lähtenyt. Siinä ehti myös olemaan mun drama-tunnin kauan valmisteltu esitys, joka meni todella hyvin!

Itsenäisyyspäiväkin oli ja meni, en valitettavasti sitä mitenkään juhlistanut perheen kanssa, kun olin ensin koulussa ja sitten illalla kaverin kuoron joulukonsertissa.

Rakastan tätä joulukoristekulttuuria, niin piristävää kun illalla hämärtää koulusta tullessa ja ainakin joka toisessa talossa on hienot koristeet!
Koulussa arki sujuu normaalisti. Tänään oli englannin koe (siis "midyear exam", suomessa kun on vain sana koe, ja täällä on "exam" eli midyear ja final exams, "test" eli kaikki normikokeet ja "quiz" jotka on kai niinkun läksynkuulustelut/pistarit). Sanoin aina ennen vain kaikista noista "exam", niin kaverit aina oli tosi hämmentyneitä kun ei ne edes tarkoita samaa asiaa, haha.

Asia, johon myös kiinnitin huomiota on se, ettei täällä koulussa oikein saa puhua joululomasta tms. kun se on niille loukkaavaa, jotka eivät juhlista joula. Esimerkiksi, kun yhteen tapahtumaan valmisteltiin julisteita, niissä ei saanut olla joulukuusta kun se on vain kristityille, eikä voinut olla joulutervehdyksiä eri kielillä kun jonkun kulttuuri kuitenkin jäisi muistamatta, niin se olisi loukkavaa. Kyllä siinä sitten oli ihmettelemistä, kun kerroin että "December" suomesta englanniksi suoraan käännettynä on "christmas month" :P.



Viikko sitten olin katsomassa elämäni ensimmäistä kertaa NHL- matsia! Montreal Canadiens vastaan New Jersey Devils. Menin kahdestaan mun kymmenenvuotiaan veljen kanssa, oli ihan mahtava kokemus! Se fiilis, kun lähes täysi Bell Centre (olisiko ollut noin 15 000 ihmistä) hurrasi yhdessä. Ja kaikenlisäksi Canadiens voitti!
Devilsien puolella pelasi muuten yksi suomalainenkin, Sami Vatanen.

Viime viikonloppuna olin kaverien kanssa Ceramic Cafessa, joka on siis kahvila, jossa voi ostaa sellaisen, en nyt millään keksi suomenkielistä sanaa, saviteoksen? jonka voi maalata ja sitten viikon päästä pääsee hakemaan sen uunista.


Nyt on viimeiset koulupäivät ennen lomaa jäljellä, ei onneksi taida olla mitään suurempia kokeita tai projekteja edessä ennen tammikuun koppua.
Olen alkanut unohtamaan tasaisesti sekä suomen, että englannin kielet. Englanniksi tulee edelleen niitä "miten tämä nyt lausutaankaan" hetkiä ihan perus sanojen kanssa, ja suomea kirjoittaessa unohdan vähän väliä jonkun sanan ja alan huomaamatta kirjoittamaan englantia. Saa nähdä miten sitten puolen vuoden päästä kun Suomeen paluu lähenee.

Varmaankaan en tässä enää tämän vuoden puolella tule kirjoittamaan kuulumisia, joten ensi vuoteen! Silloin varmaankin pääsen kertomaan miten joulu ja uusi vuosi täällä sujuivat!
Tässä vielä mulle mieleenpainuneimmat ja useimmiten kuulleet lausahdukset:

"Mitä tykkäät Montrealista?"
No siis mikäs tässä. Hankala se on vastata mitään isompaa, kuin että tykkään kyllä.

"Mitä?? Te ette opi ranksaa Suomessa?"
1. Meillä on jo kolme pakollista kieltä ala-asteelta lähtien, jotka oppia.
2. Meillä on mahdollisuus ottaa ranska valinnais-aineeksi.

"Eikö Suomessa ole se super hyvä koulujärjestelmä?"

"Suomessa ei anneta läksyjä, eikä ole kokeita! Ja koulupäivät kestää kaksi tuntia."
Tämä kerrottiin siis mun edessä faktana, kun kaveri esitteli mut jollekkin tutulleen. Heh, älkää uskoko kaikkea mitä luette internetistä.

"What? You don't consider yourself blond?"
Niin siis tässä alla kuva josta näkee mun "blondit" hiukset.  Tän olen kuullut kahdesti ja onhan se hassua näin suomalaisena joka on koko elämänsä pitänyt hiuksiaan tummanruskeana. Suomessa on vaan niin valkoista porukkaa, kuten brasilialainen kaverini totesi :D. Mutta tosiaan täällä tosi monella on tummanruskeat (lähes mustat) hiukset, niin on se kai sitten ihan ymmärrettävää.



"Do you have *insert a product* in Finland?"
Kyllä, meillä on mäkkäri. Kyllä, mä olen ennenkin syönyt hodareita.

"Anika, Änikä, Anita, ANNIKA"
Joka kerta kun pitää kertoa mun nimi, kuulen erilaisen version takaisin. Sukunimestä puhumattakaan!

"Mitä kieltä puhutte Suomessa?"
Ei, me ei puhuta englantia. Suomi on oma maa omalla kielellään. Tämä on yllättävän epäselvää monelle!

"Voitko sanoa jotain Suomeksi?"
Tässä vaiheessa tuppaan aina unohtamaan koko suomenkielen. Tosin kyllä siinä hyvät naurut on saanut, kun rupeaa kertomaan suomalaisia tongue twistereitä kanadalaisille. Eikä tarvitse olla edes tongue twistereitä, ihan normi sanatkin saa kaikki hermoromahduksen partaalle!

"This is Annika from Denmark."
Jotenkin Tanska ilmeisesti on helppo sekoittaa Suomeen, kun olen ainakin viidesti saanut kuulla olevani tanskalainen.


Ihanaa lomaa, joulua, ja uutta vuotta kaikille!
-Annika, not from Denmark